torstai 29. toukokuuta 2014

Taas on vuosi lisää

Kiitos kaikille kipparin synttäreitä muistaneille. Juhlat vietettiin kakun, sampanjan, laulun ja lahjojen kera aamupalan yhteydessä.

Eilen teimme bussi/lauttaretken Kuurin Kynnykselle, joka on hiekkainen niemi, joka sulkee taakseen
ison suolavesialueen. Aluksi ajattelimme purjehtia kynnyksen takana olevaa laguunia pitkin, mutta päädyimme lopulta bussiin.

Nyt valmistelemme venettä Puolan suuntaa varten. Matkaa kertyy noin 160 NM ja tavoitteena on Hel niminen pikkupaikka noin 10 nm Gdanskin pohjoispuolella. Alussa on luvassa n. 10 m/s sivutuulta ja loppumatka ehkä 6-8 ms lanteelta.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Klaipeda, uusi maa, uusi valuutta

Eilen herätys oli ennen neljää aamulla, kun lähdimme Liepajasta etelää kohti. Keli oli pohjoistuulta 12-13 m/s, puuskissa yli 15 m/s. Alussa oli tietenkin purjeita hiukan liikaa ja ne taisivat olla vähän turhan kireällä. Kun se oli sortteerattu, meno oli mitä mainiointa. Liettuakin valvoo merirajojaan, mutta laivoja ei kimppuumme lähettänyt vaan huuteli vain VHF:llä.
Klaipeda eli entinen Memel oli hetken Preussin pääkaupunki, kun Napoleon oli valloittanut Berliinin.

Tänään on ollut vähän huoltohommia, pyykit on pesty, koneen öljyt tarkistettu, vesitankkeja täytetty jne. Nyt seuraillaan säätiedotuksia päättääksemme milloin lähdemme kohti Gdanskia. Kaliningradissa on jatkuvasta laivaston harjoituksia, joten joudumme purjehtimaan aluksi länteen lähes 100 mailia ennen käännöstä kohti etelää.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Päivä Liepajassa

Kun saavuimme eilen illalla Liepajaan, oli rannikkovartiosto vastaanottamassa köydet. P-05 tai P-06 oli ilmeisesti ilmoittanut tulostamme. Ystävällinen nuorimies siviileissä toivotti meidät tervetulleiksi, vasta aamulla paljastui rajavartioston upseeriksi. Illallista söimme venäläismielisessä baarissa, missä
kaikuivat huudot Rossija Venäjän kiekon MM:n kunniaksi. Me taas pidimme matalaa profiilia.

Tänä aamuna etsimme Jääkärien valakirkkoa. Vasta kolmas kirkko tärppäsi. Täällähän kuninkaallinen preussilainen jääkäripataljoona 27 hankki rintamakokemusta ennen paluuta Suomeen.

Iltapäivällä vuokrasimme taksin kiertoajelua varten. Kuski ei paljon osannut englantia, mutta soitti aina taksikeskuksen tytölle, joka kysyi mitä halusimme ja välitti tiedon kuljettajalle. Aamulla aikainen lähtö kohti Liettuaa ja Klaipedaa.


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Vaarallista peliä Itämerellä

Eilen siirryimme Kuresaaresta Ventspilsiin Latviaan  yhteensä 69 mailia. Suurin osa matkasta oli mukavaa purjehdusta. Ventspilsin nimesimme Latvian Kaskiseksi, koska lauantai-iltana se oli jokseenkin rauhallinen paikka. Hyvä ruokaravintola toki löytyi ja hinnat olivat edullisia.

Aamulla lähdimme jatkamaan etelään kohti Liepajaa (Libau). Heti alussa meitä tuli tunnistamaan Latvian laivaston katamaraani, joka suoritti ristikuulustelun VHF:llä. Myöhemmin sen sisaraluskin kävi tarkistamassa, että kaikki asiamma olivat hyvin. Eräällä hollantilaisveneilijällä ei kyllä mennyt yhtä  hyvin, koska toinen aluksista uhkasi ampua varoituslaukauksia, jos veneilijä ei pysähdy.
Nyt lähsetymme Liepajaa jälleen mukavan purjehduspäivän jälkeen.


perjantai 23. toukokuuta 2014

Kuresaaressa

Eilisen päivän purjehdus oli yhtä juhlaa. Slööriä noin 8 metrin tuulessa 7,5- 8 solmun nopeudella.
55 mailia Kuivastusta kesti vajaa 8 tuntia mukaan lukien mateleva lähestyminen Kuresaaren ruopattua väylää pitkin. Tukka nousi pystyyn, kun sitä ajeli, kun kaiku välillä näytti 1,6 metriä. Satamakapteeni kuitenkin valisti, että pohjassa oleva meriruoho aiheuttaa kaikuun vääriä lukemia, syvyys on 2,5 metriä.
Illalla veneeseen koputettiin ja ulkona oleva porukka kysyi, onko tämä todella Cruising Associationin vene. Kutsuimme viinille. Pariskunta oli hakemassa Saare-paatilta uutta venettään ja englantilainen edustaja oli matkassa. Tänään matka jatkuu kohti Ventpilsiä.

torstai 22. toukokuuta 2014

Eestissä hienoja uusia satamia

Haapsalusta purjehdimme Kuivastuun Muhun saaren länsirantaan. Kuivastu on mantereelta Saarenmaalle menevän lauttalinjan toinen päätepiste. Täällä on vasta pari vuotta vanha satama, joten
tilat ovat todella siistit ja hienot. Myös Haapsalun Westmeri-marina oli aivan uusi ja tilat kiiltävän puhtaat. Täällä todella panostetaan myös veneilijöihin.


Terveisiä Haapsalusta

Pääsimme aamulla 21.5. liikkeelle aamuseitsemältä passimuodollisuuksien jälkeen. Merivartioksen Tursas vahti turvallisuuttamme alkumatkasta. Hangosta ulospäästyämme laivaston maalialus kierteli ympärillämme vetäen perässään kahta maalia. Olimmehan ampuma-alueella. Haapsalussa olimme kello kahdeksan maissa illalla ja matkaa kertyi 85 merimailia.
Haapsalu on tutustumisen arvoinen pieni kylpyläkaupunki Väinämeren pohjoispäässä.
Kohta jatkamme kohti Kuivastua. 
Keli lienee samanlainen kuin Suomessa, runsaat 20 astetta ja aurinkoinen.


tiistai 20. toukokuuta 2014

Kevään reissu Puolaan käynnistyy

Duo suuntaa kauden ensimmäisellä pitkällä reissulla keulan etelään Gdanskin suuntaan.
Reisuun Ranmarinasta lähtee Antti, Risto A ja Saku. Aamulla kukonlaulun aikaan on tarkoitus suunnata kohti Haapsalua. Matkaa on 80 merimailia.